Unohtaako tekoälyn kehitys ihmisen?

16/09/2024

Tänä päivänä keskustellaan paljon AI:stä. LINKin Teknologia-liiketoiminnan johtajan Onni-Matti Halkolan mielestä metaversen, lohkoketjujen ja neuroverkkojen ympäröimänä on välillä kuitenkin hyvä muistuttaa, että näitä hommia tehdään vain tosielämän tarpeisiin ihmiseltä ihmiselle – LINKin sloganin mukaisesti “For the Real World”. Onni-Matti koosti aiheeseen liittyen muutamia kokemukseen perustuvia havaintoja.

Ketterillä menetelmillä konkretiaan

Tekoälyn sometrendi on tehdä imitaatioita tai yhdistää aitoja asioita epäaidoksi kokonaisuudeksi. Tässä helposti unohtuu kosketuspinta todellisuuteen ja todellisiin tarpeisiin. Mielestäni tavoitteena olisi kuitenkin tehdä asioista konkreettisia mahdollisimman nopeasti ketterin menetelmin. Näin asiakas saa kosketuspinnan siihen mitä tehdään ja tuleeko tehtävä kehitys todelliseen tarpeeseen. Näitä menetelmiä ovat esimerkiksi nopeat protoilut, joilla todistetaan asian olevan oikealla tolalla. Ohjelmistokehityksen lopullinen ratkaisu on monesti ihmisen ja tuotteen välinen kommunikaatio käyttöliittymän välityksellä. Pyrimme kehittämään sitä konkreettiseksi nopeasti ja kustannustehokkaasti esimerkiksi kliksuteltavien protojen avulla. Kun käytettävyys ja asiakastarve on konkretisoitunut visuaalisten mallien kautta, voidaan hyvillä mielin toteuttaa onnistunutta kehitystyötä tosielämän tarpeisiin. Välillä on hyvä myös saada kokemuksellista konkreettista kosketustuntumaa siihen miltä asia tuntuu. Silloin kehitetään esimerkiksi toiminallisia kosketettavia pintoja tai erilaisia sensoreita kommunikoimaan yhdessä ympäristön kanssa ja antamaan kokemuksen ihmisen olemisesta keskiössä.

Aito ja relevantti data hyötykäyttöön

Kun tekoäly otetaan käyttöön ihmisen tarpeisiin on hyvä varmistua käytettävän materiaalin aitoudesta. Tänä päivänä epäaito data lisääntyy ja sen eliminoimiseksi on tehtävä töitä. On pyrittävä rajoittamaan datalähteitä ja mallintamaan siitä pois sellaiset elementit, joita ei haluta kyseisessä ympäristössä hyödyntää tai jotka koetaan vain heikentävän keskiössä olevan tarpeen toteutumista. Data-analyysit ja algoritmit ovat hyvä tapa priorisoida tarve juuri siihen mihin tarvitaan. Näin konkretisoituu esimerkiksi ihmisen monimuotoinen toiminta. Jos haluamme käyttää sensoreita havainnoimaan ihmisen liikkeitä vaarallisessa ympäristössä, voimme keskittyä vaaran mahdollisuuksien havainnointiin sen sijasta, että seuraamme kaikkia tapahtumia. Näin annamme jokaiselle persoonallisen tavan toimia, mutta varoitamme tai eliminoimme mahdollisen vaarallisen toiminnan.

Tekoälyn tai datan hyödyntäminen yrityksissä on monen toimijan fokuksessa, mutta miten sitä tulisi lähestyä koetaan vielä haasteellisena. Konkreettinen, ymmärrettävä ja tarpeeseen tuleva ihmislähtöinen ratkaisu on varmasti olemassa. Jokaisen yrityksen toiminnasta syntyy dataa. Enemmän on kysymys mitä dataa on hyödyllistä jalostaa toiminnan kehittämiseksi. Ulkopuolisen tahon järjestämä työpaja siitä mikä on keskiössä voi selkeyttää ajatuksia. Välillä on hyvä myös tutkia onko hyvä muuttaa suuntaa toimintatavoissa. Yleensä vakiintuneissa toimintatavoissa on kuitenkin totuuden siemen siitä, miten ihminen luontaisesti tekee asioita. Näitä asioita tutkimalla usein päästään todelliseen tarpeeseen.

On tehty arvioita, että tekoäly vähentää rutiinitöiden tarvetta. Parhaimmillaan tekoäly tekee puolestasi asioita mitkä koetaan kuormittaviksi. Esimerkiksi jonkin testin toistaminen ja analysointi tehokkaasti ihmisvoimin voi viedä pitkiä aikoja ja ihmiselle se usein aiheuttaa myös fyysisiä rajoitteita. Valjastamalla tekoäly oikein voidaan saada aidosti ihmisläheisiä sovelluksia tosielämän tarpeisiin.

Artikkelin kirjoittaja Onni-Matti Halkola työskentelee LINKillä Teknologia-liiketoiminnan johtajana. Onni-Matille data, koneoppiminen ja AI-ratkaisut ovat sydämen asioita. Onni-Matilla on vahva kokemustausta erilaisista rooleista kansainvälisissä tuotekehitysympäristöissä mobiili- ja elektroniikkatuotteiden parissa. Hänellä on siten vahva ymmärrys tuotekehitysympäristöstä ja konseptoinnista.

Onni-Matti ja muut kehitysasiantuntijamme ovat tavattavissa
Tampereen Alihankinta-messuilla osastolla A423. Nähdään siis siellä!

ONNI-MATTI HALKOLA

+358 40 663 4664
Director, Technology
IoT, digitaaliset ratkaisut, SW/HW-suunnittelu

Lue lisää tekoälystä ja data-analytiikasta:


Jaa

Lue myös nämä

joulu 17