Aina kannattaisi tarkistaa ja kysyä – olipa aihe mikä hyvänsä. Saatat saada oivalluksen, jota itse et olisi havainnut tai voit tarvita pienen tällin ajatuksen kirkastamiseksi. Näin kävi minulle ja siitä tämä tarina.
Tämä on sen verran pitkä stoori, että vaatii jo taustoitusta. Olemme tämän vuoden alusta lanseeranneet asiakasviestintään ”LINKin 5 vinkkiä”. Se oli meistä hyvä idea, koska haluamme jakaa kokemuksia oppimistamme asioista myös muille, jotta suunnittelijoiden ja asiakkaiden tie olisi joltain kohdin hivenen sileämpiä kulkea. Viisi vinkkiä siksi, että eräässä firmassa oli vaatimattomasti vain yksi vinkki ja toisessakin vain kolme.
Mutta kappas, lähes heti lanseerauksen jälkeen, joku laittoi eetteriin 8 vinkkiä ja sitten tulikin jo 10 vinkkiä. Timo Ropella taisi olla aikoinaan 100 vinkkiä myyntiin, mutta lopullinen niitti tuli kuin poliisi puskista ja teki selvää meidän vinkkifilosofiasta – eetteristä löytyi jonkun 365 vinkkiä myyntiin ja markkinointiin! Kilpaile nyt sitten ”viidellä vinkillä” tuollaisen himovinkittäjän kanssa. Happivajausta tuottava isku vyön alle sanoisin.
Ajateltiin meidän rytmiryhmässä, jota myös johtoryhmäksi kutsutaan, että palataanpa perusasioiden ympärille ja aletaan kertoa vinkkien lisäksi sloganimme mukaisestit asioita ”For The Real World” – mitä hauskaa sitä konsulttitoimistossa tapahtuukaan. Konsultin tosielämässä kaikki ei aina ole ihan miltä se ulospäin näyttää. Välillä mokaillaankin ja keksitään vääriä asioita oikeissa paikoissa ja oikeita asioita väärissä paikoissa.
Totesimme, että FTRW elämään kuuluu myös rosoinen puoli ja sitä olisi välillä hyvä vähän raottaa ja kertoa meheviä mokailuja! Vapaaehtoisia kertoilemaan omista mokistaa julkisesti, huutelin, saamatta kuitenkaan toivomaani vastausta. Rytmiryhmä päätti puolestani ja uhrasi loputkin uskottavuuteni rippeet markkinaviestinnän alttarilla – Anttila nyt vaan itse kertoo mokistaan. Kun käsky käy, niin silloin liikkuu. Päätin kertoa mokailusta asiakasprojektissa, joka vaikutti suunnittelufilosofiaani merkittävästi.
Kuntovälineen kahvan ongelma ja sen ratkaisu
Suunnittelinpa sitä minäkin nuorempana fyysisiä kapistuksia. Olin erikoistunut tuoteongelmien ratkaisemiseen. Ongelmien, joita oli ilmennyt valmiissa markkinoilla olevissa tuotteissa ja, jotka aiheuttivat yrityksille maine- ja rahahävikkiä. Olin saanut tehtäväkseni ratkaista kuntovälineen kahvaan liittyvän käytettävyysongelman, joka tuotti käyttäjälleen sydämen tykytystä, mutta ei ollut vielä aiheuttanut kenellekään fyysistä vammaa. Riski oli olemassa ja siksi asiakas päätti puuttua asiaan pikaisesti. Kahvan kiinnitys antoi kovassa rasituksessa periksi, jonka seurauksena se kääntyikin äkisti useita astetta alaspäin – tuloksena melko epämiellyttävä käyttökokemus.
Tuumasta toimeen ja ongelman kimppuun. Olin nuori ja innokas, mutta minulla oli ikäisekseni jo verrattain paljon suunnittelukokemusta ja itseluottamusta. Omasta mielestäni pystyin selättämään ongelman kuin ongelman, nopeasti ja ilman muiden apuja. Niin kävi tämänkin ongelman kanssa, mutta kaikki ei sitten mennytkään ihan putkeen. Ongelmaa pyöritteltyäni, löysin mielestäni ongelman syyn ja keksin siihen heti mielestäni aivan uniikin ja ilmeisen ratkaisun – lukituspannassa oli aivan liian pieni kitka, jonka kuntoilijan aiheuttama kuormitus ylittää. Muistan ajatelleeni, että vitsit, kyllä Anttilan poika on nokkela – tuosta vaan tämäkin ongelma ratkesi. Taputtelin itseäni selkään.
Minussa oli lievää perfektionistinkin vikaa. Suunnitelmat tuli tehdä perusteellisesti ja ongelmanratkaisu tuli esittää seikkaperäisesti. Laskelmat piti tehdä kunnolla – numerot puhukoot puolestaan. Muistan laskeneeni tätä pieteetillä, sillä pidin lujuusopista ja dynamiikasta – oikeita insinööriaineita.
Rakenne osoittautuikin huomattavasti haastavammaksi, kuin olin aluksi ajatellut. Uusi mekanismi piti mahduttaa vanhaan runkoon, jotta muotit eivät menisi uusiksi. Mallinsin rakenteen valmiiksi ja koska olin niin varma ratkaisuni erinomaisuudesta, jätin protoilun välivaiheet suorittamatta. Hyppäsin tuotekehitysprosessissa suoraan lopulliseen tuotteeseen, josta tein lopullisen esittelyversion iltaa ennen ratkaisun esittelyä asiakkaalle. Taisit jo arvata: se oli virhe.
Kokoonpano
Osat olivat tulleet alihankkijalta pöydälleni ja innoissani niitä ihailin. Kello oli siinä kolmen hujakoilla iltapäivällä, kun ajattelin, että laitanpa prototyypin kasaan ennen kotiin lähtöä seuraavan päivän esittelyä varten. Se osoittautuikin hivenen haastavammaksi. Ei ne osat sinne ahtaaseen runkoon meinanneet oikein asettua. Ihme juttu, kun ne 3D-mallissa niin hyvin toimivat. Mallintaessa helposti unohtaa, että kokoonpanossa aika yleisesti tarvitaan ihmistä, jolla on kädet ja niissä vielä tilaa vievät sormetkin. Kyllä ne osat sinne asettuvat, kun vähän työstää ja antaa mailaa kunnolla, ajattelin.
Asetin uuden kahvakokoonpanon kuntovälineeseen ja totesin, että ulospäin extra työstö ja muutamat mojovat hienosäädöt pajavasaralla eivät näkyneet. Tästä ylimääräisestä säädöstä ei sitten asiakasta tarvitse vaivata, turhaa informointia, kun rakenne kerran toimii.
Testaus
Sitten testaamaan. Hyppäsin kuntovälineen päälle ja aloin kuntoilla ja samalla säätää kahvaa. Säätö toimi portaattomasti ja kahvan lukitus toimi moitteetta. Tuli hiki. Lisäsin kuormitusta ja testailin säätöä – toimiin moitteetta! Olin ratkaissut ongelman. Laitanpa vielä maksimitehot ja testaan kerran ennen kotiin lähtöä.
Havahduin siihen, kun otsani on lähestymässä protopajan melko huonosti hiottua, maalaamatonta betonilattiaa –paksu kallo sai ansaitsemansa tällin. Tuotekehityksen ylemmät voimat puhuivat. Rakenne oli pettänyt ja sisälsi nyt uuden ominaisuuden, jota ei aikaisemmin ollut – se oli hengenvaarallinen! Suunnitelmani osoittautui kelvottomaksi enkä käsittänyt miksi
Tunne
Ensimmäinen tunne oli hämmennys: miksi rakenne ei toiminutkaan kuin olin ajatellut? Toinen tunne oli paljon voimakkaampi: paniikki ja pakokauhu – esittely seuraavana aamuna, olen käyttänyt kaiken ajan, budjetin ja rakenne ei toimi! Kolmas tunne oli häpeä: miten olen voinut mokata asian näin perusteellisesti? Keräsin itseni ja ylpeyteni protopajan lattialta. Menin lääkekaapille ja katsoin otsaa, jossa kuhmu loisti verta valuen. Tässä meneekin nyt vähän pidempää. Laitoin laastarin otsaan ja aloin miettiä missä mentiin metsään!
Tutkin hämmennyksen vallassa alkuperäistä rakennetta ja yritin miettiä, mitä suunnittelija oli ajatellut, kun oli tehnyt kyseisen ratkaisun. Päädyin samaan ratkaisuun toistamiseen ja ihmettelin miksi se ei toimi! Ehkä kaikkien tunteiden yhteisvaikutuksesta sekä tällistä betonilattiaan minulle valkeni asiakkaan kahvaongelman todellinen syy. Analysoin rakenteeseen tulevia kuormituksia, joita kuntoilija siihen tuottaa. Vääntelin alkuperäistä lukituspantaa ruuvipenkissä ja havaitsin ihan vahingossa, että kahvan kuormitus avaa lukituspantaa samalla kun lukituspannan kiristys sitä kiristää. Voimat kumoavat toisensa ja siksi kahva kääntyy hallitsemattomasti joissain kuormitustilanteissa. Olin löytänyt ongelman todellisen syyn, mutta mikä olisi sitten oikea ratkaisu?
Kaksi mokaa ja ratkaisu
Päätin lisätä lukituskuormaa suuremmaksi muuttamalla lukitusruuvin kierteet metrisiin hienokierteisiin, jolloin esikiristysvoima kasvaa. Kun pannan lukitusvoima on suurempi kuin kahvan tuottama voima – kahva pysyy hallitusti lukitussa tilassa. Uusi kierreidea mahtuisi hyvin asiakkaan alkuperäiseen ratkaisuun, mutta vanhat kierteet piti porata pois ja tehdä uudet isommat ja hienommat kierteet tilalle. Kuin kohtalon oikusta valitsin ensimmäiseen poraukseen liian ison poran ja ehdin porata lukituspannan toisen reiän väljäksi ennen kuin tajusin, että poraan väärää kohtaa väärällä poralla. Nyt kun lukituspannan toinen reikä oli väljä, tajusin, että nyt rakenne toimiikin jousena ja lukitusruuvin esikiristysvoima pitääkin kahvan oikeassa asennossa ja kuntoilijan tuottama voima lisää kokonaisuudessaan pannan lukitusvoimaa. Heureka!
Eli asiakkaan ongelma ratkesi sillä, että porasin heidän rakenteeseen yhden reiän isommaksi. Mitään muuta ei tarvittu! Testasin ratkaisua ja kuormitin kahvaa niin suurella voimalla, että se vääntyi poikki, mutta lukituspanta piti kutinsa. Kaikki kuormitus, mitä kahvaan tuotettiin, siirretiin lukituspantaan lukitusvoimaksi. Kokosin molemmat prototyypit, toimivan ja toimimattoman, seuraavan päivän esittelyyn. Kello oli 3 yöllä ja lähdin kotiin. Olin ratkaissut asiakkaan ongelman kokonaan.
Seuraavan aamun ratkaisun esittely meni hienosti. Esittelin molemmat ratkaisut sekä ajatuksen kulun, kuinka niihin päädyttiin ja vielä oikeassa etenemisjärjestyksessä. Asiakas oli mielissään ratkaisusta ja sen mitättömästä kustannusvaikutuksesta. Muista heidän TK johtajansa kysyneen minulta, että miksi ihmeessä Jaakko käytit noin huonon ratkaisun kehittämiseen valtavasti aikaa ja tuohon täydelliseen ratkaisuun vain muutaman tunnin. Kerroin, että tuota oivallusta en olisi keksinyt, jos en olisi lyönyt otsaani betonilattiaan. Joskus asiat pitää ratkaista vaikeimman kautta – laastari otsassa!
Mitä tästä sitten oikein opin? – Jaskan ”For the real world” -vinkit:
Etsi todellinen juurisyy:
Tämä vaatii henkilökohtaista syventymistä ja teorian ja käytännön yhdistämistä. Asiakkaan suunnittelijoiden kanssa käytäviä syvällisiä keskusteluita ongelmasta sekä omien kollegojen kanssa asian haastamista. Ongelman ratkaisua ei pitäisi tehdä koskaan ihan yksin ja pitää muistaa, että ei ole helppoja ongelmia ja ilmeiset ratkaisut eivät välttämättä toimi ollenkaan. Lopulta ratkaisu voi olla yksinkertainenkin, siitä ei pidä yllättyä
Haasta ideat avoimesti:
Muistan esitelleeni kehittämääni ratkaisua kollegoilleni, mutta en pyytänyt heitä haastamaan ratkaisua. Ei ole tarpeen esitellä ratkaisua esitellen siinä olevia ominaisuuksia, vaan löytää siinä piileviä haasteita, jotka tulee ottaa myös huomioon ja ratkaista samalla. Tuotekehitysryhmässä ilmapiirin tulee olla sellainen, jossa rakentavasti tuotetaan kollegalle uusia ideoita ratkaisuvaihtoehtoja. Yleensä ulkoa huomaa jonkin asian helpommin – tätä kannattaa hyödyntää ja näille kannattaa olla avoin.
Protoile heti:
Prototyyppien merkitys on aivan kiistaton etenkin ongelmanratkaisussa. Niitä kannattaa tehdä heti ja teoriaa kannattaa todentaa prototyypeillä jo aikaisessa vaiheessa. Staattisesti määritetyt ratkaisut ovat helpompia käsitellä, koska ne voidaan todeta yleisien teorioiden pohjalta, mutta kun haetaan plastisia ratkaisuja, jossa rakenteet toimivat jousina, protoilun merkitys korostuu. Joustavat rakenteet tuottavat aina suunnittelijoille suurempaa päänvaivaa kuin äärimäisen jäykät rakenteet.
Tuurin merkitys:
Uskokaa tai älkää, luovassa prosessissa tuurilla on myös merkitystä. Kun on positiivinen henki ja hyvä paine kehittämiseen, käy positiivinen tuuri ja hyviä asioita tapahtuu, mutta kuten tässäkin tapauksessa, pakko oli paras muusa!
Muista laastari:
Kun testaa ja protoilee, kannattaa pitää laastarit lähettyvillä!
