TET-harjoittelija Mikael

05/11/2021

TET-harjoittelu on erinomainen tapa saada ensikosketuksia työelämään. Mikael Huupponen on tutustunut parin viikon ajan LINKin arkipäiviin Espoon toimistolla

Mikael on Klaukkalan Isoniitun koulun yhdeksäsluokkalainen, joka harrastaa koulupäivien jälkeen koodausta ja 3D-mallinnusta. Aika luonnollista siis, että työelämään tutustuminen tuotekehitystalossa kiinnosti. Mikael lähetti LINKin toimarille todella hienon hakemuskirjeen, joka teki vaikutuksen. LINKillä ei muutenkaan ole ollut tapana kieltäytyä, kun nuoret ovat osoittaneet kiinnostustaan tulla tutustumaan työhömme.

Mikaen Huupponen ja Erkki Seppäläinen 5G-hankkeen työpajan valmisteluissa.


Mikael on itseoppinut koodaaja ja mallintaja. Ensituntuma koodaukseen on tullut oman isän opetuksen kautta, mutta tiedonhaluinen nuori on kaivanut tietoa itse Youtuben syövereistä varsin ansiokkaasti.


Mikael kertoo: ”Koodailen enimmäkseen C-Sharpilla, mutta olen myös kokeillut Pythonia ja Javaa. Olen tehnyt servereitä ja niihin omia applikaatioita. Kaverit eivät varsinaisesti harrasta koodausta, mutta pelaavat tekemiäni pelejä ja saan heiltä palautetta. 3D-mallinnusta lähdin tekemään siksi, että peleihin tarvitaan grafiikkaa. Aloitin grafiikan teon 3D:nä mutta huomasin nopeasti, että se olikin aika vaikeaa kun pitää hahmottaa se kolmaskin akseli. Tein pari peliä 2D:nä ja sen jälkeen hahmottui helpommin jo 3D-mallinnuskin. Teen 3D-mallinnusta ilmaisohjelma Blenderillä, joka riittää oikein hyvin tähän tarkoitukseen ja on osittain jopa parempikin kuin jotkut maksulliset. ”


LINKillä Mikael on päässyt tekemään esimerkiksi Unityllä VR ympäristöä virtuaaliseen messuosastoon ja ajoneuvoprojektiin. Materiaaleja, skriptejä ja animaatiota. Mikael on osallistunut myös ison 5G-hankkeen työpajan valmisteluun ja päässyt itse työpajaankin. Mikaelin ohjaajina ovat olleet eri alojen asiantuntijat: muotoilija, fyysikko ja insinööri.

Yhtenä ohjaajana toiminut Markus Sokolnicki kommentoi: ” Miksu on ollut superhyvä tyyppi. Tekee omatoimisesti ja tehokkaasti hommia. Tuli asiantuntijataloon ja otti oma paikkansa haltuun heti. Ihan Unity-velho. Huomaa kyllä sukupolvien eron näissä jutuissa. Nuorille nuo taidot ovat jopa itsestään selviä ja juurikin tuo omatoiminen tiedonhaku mielestäni huikealla tasolla.”


Mikael kertoo: ”Ensimmäisessä TET-harjoitelun jaksossa ei annettu mahdollisuutta valita harjoittelupaikkaa, vaan kaikki olivat koulun keittiössä. Minusta se oli hyvin tylsää. Toisen harjoittelupaikan 8.luokalla etsin itse ja olin silloin IT-alan yrityksessä ja nyt pääsin tänne. Minusta täällä on ollut kiva olla. ” Vinkkinä TET-harjoittelupaikkaa etsiville hän sanookin ”Etsi sellainen yritys, jossa tehdään jotain mikä itseäsi kiinnostaa. Tutustuminen on silloin paljon kivempaa ja siitä on enempi itsellesi hyötyä.”


Kiitos Mikael kun tulit LINKille tutustumaan. Meistäkin oli mukava saada sinut hetkeksi porukkaan mukaan.

Jaa

Lue myös nämä

maalis 26

5%