Lähtökohta: yhteisen vision äärellä
LINK on Espoon kaupungin palvelumuotoilun puitesopimuskumppani ja mukana laajasti kunnallisten toimintojen ja palveluiden kehittämisessä. Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi jo toistamiseen valittu Espoo on jatkuvasti kehittyvä kansainvälinen innovointikeskus, joka tähtää yhä toimivampaan tulevaisuuteen LINKin käyttäjälähtöinen palvelumuotoilutiimi tukenaan.
Kuntakanvas: tehokkaampaa ja osallistavampaa kehittämistä
Suunnittelutyön tueksi LINK kehitti yhdessä kaupungin sisäisten sidosryhmien kanssa Kuntakanvas-työkalun. Se paitsi osallistaa ja jäsentää suunnittelua myös antaa väriä lakipykälien ja prosessikaavioiden sävyttämään johtamistyöhön.
Mistä on kyse? Kuntakanvas on strateginen työkalu toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja johtamiseen. Kuntakanvas kannustaa yhteistyöhön, ja sen avulla voidaan helposti jäsentää monimutkaisia kokonaisuuksia ja niissä tapahtuvia muutoksia visuaalisessa muodossa.
Ennen kaikkea Kuntakanvas vie hankkeiden kehittämisen kohti aitoa yhdessä tekemistä. Usein organisaatiossa on hajallaan erilaisia tiedostoja sekä vaihtelevia työskentelymalleja. Työkalun avulla kokonaiskuva ja tavoitetila ovat helpommin hahmotettavissa, ja suunnittelu tukee paremmin kaupungin strategiaa.
Englanti palvelukielenä vie kohti kansainvälisempää Espoota
Espoossa on Suomen toiseksi suurin vieraskielinen väestö. Arvioidaan, että vuoteen 2030 mennessä joka neljäs espoolainen puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.
LINK on mukana englanti palvelukielenä -uudistuksessa, jossa parannetaan kaupungin englanninkielisten palveluiden saavutettavuutta ja vahvistetaan englanniksi asioivien osallisuutta yhteisessä päätöksenteossa.
Espoon kaupunkistrategian yhtenä tavoitteena on englannin lisääminen kaupungin palvelukieleksi. Espoosta tulisi sitä myötä maamme ensimmäinen kolmella asiointikielellä toimiva kaupunki. Tavoitteena on myös houkutella lisää kansainvälistä osaamista sekä tuoda nykyiset, englanniksi asioivat entistä vahvemmin mukaan kehittämiseen. How about that!
Espoon sote-nettisivut: toimivampaa arkea varmentamassa
Kunnallisista palveluista ei ole hyötyä, elleivät kuntalaiset löydä tai pääse käyttämään niitä. Esimerkkinä kuntalaisten asioinnin helpottamisesta on Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkosivuston asiakaskokemuksen parantamiseen keskittynyt projekti. LINK loi pohjan sivuston kehittämiselle käyttäjäystävällisempään suuntaan osallistamalla sekä henkilöstön edustajia että loppuasiakkaita. Myös nykyisille sivuille tehtiin asiantuntija-arvio: sivujen käytettävyyttä arvioitiin yleisten käytettävyysperiaatteiden valossa sekä tutkimustyöhön pohjautuvien asiakaspersoonien tyypillisimpiin käyttötapauksiin peilaten.
Pohjatyö antaa askelmerkit sivuston käytettävyyden jatkokehittämiseen niin, että käyttäjästä riippumatta esimerkiksi hammaslääkäriajan varaaminen netissä onnistuu ilman turhautumista ja tarvittavat puhelinnumerot ja toimipisteet löytyvät ilman insinööritutkintoa. Teemme jatkossakin väsymätöntä työtä kunnan palveluiden saavutettavuuden ja käytettävyyden parantamiseksi!
Espoo Innovation garden – maailman älykkäin yhteisö vierailijoille tutuksi
Espoo Innovation Garden on Keilaniemen, Otaniemen ja Tapiolan alueiden ympärille rakentuva, Pohjoismaiden suurin innovointikeskittymä, jonka pyörteessä ovat syntyneet muun muassa maailmalla mainetta niittäneet Supercell ja Rovio. Hiljattain Innovation Garden toi ylpeyttä Espoolle ja koko Suomelle voittamalla Intelligent Community Forumin (ICF) järjestämän Intelligent Community Awards 2018 -kilpailun. Espoo oli ainoa eurooppalainen kaupunki, joka pääsi seitsemän finalistin joukkoon kilpailussa, jonka ajankohtaisena teemana oli datan hyödyntäminen ihmiskeskeisessä palvelusuunnittelussa.
LINK on muotoilutoimistona luonnollinen osa tutkimusta, kehitystä, koulutusta ja bisnestä yhdistävää innovaatiopuutarhaa, mutta kehittää myös sen näkyvyyttä ja saavutettavuutta ulkopuolisille. Yhtenä kontaktipisteenä Innovation Garden -keskittymän esittelyssä on Tripsteri-mobiilisovellus, joka toimii ikään kuin digitaalisena turistioppaana innovaatiokylästä kiinnostuneille. Yhdessä asiakkaan ja eri sidosryhmien edustajien kanssa LINK loi sovellukseen innovaatiokeskeisen sisällön, vierailuteemat ja -polut keskeisimpien vierailijatyyppien iloksi. Pohjatyömme ansiosta sovellus osaa johdattaa alueelle suuntaavat monenkirjavat innovaatioturistit, sanansaattajat ja omatoimimatkailijat niin Suomen syvimmälle reiälle kuin Startup Saunan lauteille.
Mitä teimme?
- Palvelumuotoilu ja liiketoiminnan kehitys
- Asiakaskokemus
- Käyttäjä- ja sidosryhmätutkimus
- UX- ja UI- kehitys
- Työpajojen fasilitointi