Esittelyssä lisää uusimpia LINKin osaajia.
Vuoden 2020 aikana koronasta huolimatta, olemme kyenneet palvelemaan asiakkaitamme menestyksekkäästi ja löytäneet joukkoomme uusia osaajia vahvistamaan monipuolisuuttamme entisestään.
Esittelemme tässä jälleen muutaman vuoden 2020 LINKin uusista kasvoista – eikä tässä vielä kaikki. Lisää seuraa.
Leevi Markkula, R&D Engineer
Toiselta nimeltään ”Can Do Leevi”. Tuo lisänimi kertoo miehen asenteesta tekemiseen. Leevi on muotoilija, jolle muotoilu ei riittänyt. Hän on yksi esimerkki LINKin monesta moniosaajasta.
Leevi on ehtinyt muotoilijaksi valmistumisensa jälkeen työskennellä projektiassistenttina entisessä opinahjossaan ja 5v siviili-ilmailun turvallisuuden parissa. Viranomaisnäyttökokeet, operatiivinen turvajärjestelmien auditointi, erilaisten protokollien ja koulutusmateriaalien työstäminen tulivat tutuiksi, mutta jäykkä viranomaismaailma sai miehen tajuamaan, että luova mieli halajaa jotain muutakin. Niinpä hän määrätietoisesti etsi uutta suuntaa ja lähti opiskelemaan konepuolen tuotantotekniikkaa.
Käännekohdaksi jysähti vierailu Teknologiamessuilla LINKin kulmauksessa, jossa Vergen sähkömoottoripyörän ohutlevytekniikalla rakennettu runko iski kuin salama. Kermana kakun päällä oli LINKin toimarin Jaskan vierailu koululla. Juttutuokio Jaskan kanssa sai miehen päättämään: ”tuohon firmaan haluan töihin”. Eipä aikaakaan, kun toive toteutui. Meillä ollaan aina kiinnostuneita aktiivisista ja innostuneista osaajista, joilla on asenne kohdallaan ja mieli avoinna uusille asioille.
LINKin monialaisuus ja mahdollisuus tutustua ”oikeaan” työelämään jo opintojen aikana, ovat olleet Leeville tärkeitä. LINKillä on mahdollista hyödyntää muotoilijan taustaa ja käyttää teknistä osaamista projektityössä. Hänen kaltaisiaan ”hybridisuunnittelijoita” LINKillä on useita.
Leevi pitää erityisesti 3D-mallintamisesta ja sitä kautta fotorealistisesta rendauksesta on tullut hänelle myös harrastus. Hänessä asuu myös pellepeloton: harrastuksiin kuuluu mm luksusautojen avainten ja rannekellojen suunnittelu.
Taru Hillamo, Sr Service Designer
Tarulla on vahva tausta valtionhallinnosta ja markkinoinnista. Tradenomin koulutustautaan kun vielä yhdistetään palvelumuotoilun koulutus ja pitkä kokemus palvelumuotoilun saralla, voidaan puhua todellisesta ammattilaisesta.
Tarun mukaan palvelumuotoilu on ajattelutapa – viitekehys empaattiseen tekemiseen. Palvelumuotoilussa erilaiset työpajat kuuluvat olennaisena osana projekteihin. Palvelumuotoilun saralla on käytettävissä hyvin erilaisia työkaluja riippuen tarpeesta. Tavoite ja projektin vaihe määrittävät mitä työkaluja milloinkin valitaan käyttöön. Tietyssä vaiheessa voidaan vaikkapa intoutua askartelemaan tai jopa näyttelemään. Osallistujien tausta ja tavoitteet on otettava huomioon. Palvelumuotoilijan ja työpajan vetäjän on ymmärrettävä osallistujien taustat ja työkulttuuri, jotta osallistujat saadaan mukaan työhön. Palvelumuotoilu on ihmislähtöistä ja ihmiskeskeistä tekemistä.
Tarun erityisenä kiinnostuksen kohteena on tulevaisuusmuotoilu ja ennakoinnin menetelmien yhdistäminen palvelumuotoiluun. Miten tunnistetaan vaihtoehtoiset muutosvoimat ja hahmotellaan vaihtoehtoisia kehityskulkuja?
Taru on pitkään ollut aktiivisesti mukana yhistystoiminnassa. Tällä hetkellä hän vaikuttaa esimerkiksi naisille suunnatussa palvelumuotoiluverkostossa, jossa jaetaan osaamista, keskustellaan ja järjestetään tapahtumia.
Sami Laaksonen, Sr R&D Engineer
Sami on koulutukseltaan insinööri, joka on suorittanut opintonsa hyvämaineisessa HAMK:ssa jossa yhdistetään tuotemuotoilun ja tuotesuunnittelun opintoja ja erikoistutaan jompaan kumpaan.
Samilla on vahva tausta ajoneuvoteollisuudesta. Hänen erikoisosaamistaan on järjestelmäsuunnittelu ja järjestelmien integrointi sekä vaatimusten hallintaosaaminen. Hän on työskennellyt pääsuunnittelijana, teknisenä projektipäällikkönä ja vetänyt läpi kansainvälisiä projekteja. Onpa tullut työskenneltyä Etelä-Afrikassakin. Prosessiteollisuus, biokaasuteollisuus, konedirektiivit, atex-räjähdysturvallisuus, NBC kemiallisten aineiden suojajärjestelmä, palonsammutusjärjestelmät, ambulanssijärjestelmät eivät ole ihan joka jantterin osaamisalueita. Kuten ei myöskään mekaniikka – sähkö – softa -järjestelmien integrointi. Sami onkin omimmillaan pääsuunnittelijan rooleissa ja silloin kun on kyseessä monen järjestelmän yhteensovittaminen.
Miksi sitten Sami valitsi LINKin? ”LINKillä yhdistetään edistyksellisellä tavalla muotoilua ja laaja-alaisesti eri alueita. Linkillä olen huomannut, että ollaan keskiössä ja pystyy upgradaamaan itseään nykyaikaan. Näkökulma erilainen kuin aiemmissa työpaikoissani tuotetaloissa, jotka keskittyvät yleensä tiettyyn tuotteeseen tai osa-alueeseen. LINKillä pääsee tekemään laajalti erilaisia projekteja.”