Lokoisaa Joulua!

22/12/2021

Mitä yhteistä on joululla ja LINKillä?

Kerron vastauksen heti alkuun: Molemmat tulevat tosielämän tarpeisiin.

LINKin ideologia ja slogan on jo vuosia ollut ”tosielämän tarpeisiin”. Meillä tehdään työtä tosielämän tarpeisiin, tuotteen tai palvelun käyttäjien näkökulma erityisen tarkasti huomioiden.

Monelle meistä joulun ja vuodenvaihteen pieni tauko töistä tulee todellakin tarpeeseen. Tänä vuonna arkipyhiä on ennätyksellisen vähän, joten toivomme, että jokainen pystyisi edes hiukan pysähtymään ja rauhoittumaan. Nyt on aika pukea hassunhauskat jouluneuleet päälle ja villasukat jalkaan. On aika istahtaa tuoksuvan glögimukin kanssa lempinojatuoliin, mutustaa joulupiparia, ottaa vaikka hyvä kirja esiin ja sytyttää kyntteli tahi joku muu tunnelmallinen valonantaja. On aika viettää aikaa läheisten kanssa, vaikka kieltämättä tänäkin jouluna koronan kurimus meitä tässä asiassa rajoittaa.

On aika kiittää kaikkia asiakkaita, yhteystyökumppaneita ja tietysti LINKin omaa väkeä menneestä vuodesta.

Jälleen on saatu aikaan melkoisen hienoja asioita. Kolme Red Dot -palkintoa lukeutuvat varmasti tämän vuoden mieleenpainuvimpiin tapahtumiin. Ihaninta on ollut kuulla asiakkaiden positiivisia palautteita. Henkilöstö on upealla tavalla joustanut monessa asiassa ja huomattiinpa sekin, että meillä on duunissa vuoden nuori konsultti.

Joulun lahjoitus lasten ja nuorten mielenterveyden tukemiseen

Perinteiden mukaan, ette muuten saa tänäkään vuonna joululahjoja! Tänä vuonna joulumuistamisiin varatut varat on lahjoitettu Mieli ry:n joulukeräykseen, jolla tuetaan lasten ja nuorten mielenterveyden matalan kynnyksen palvelua. Sekasin-chat on valtakunnallinen, 12-29-vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja luottamuksellinen. Korona-aikana nuorten avun tarve on kasvanut merkittävästi: esimerkiksi nuorten kriisiapua tarjoavaan Sekasin-chattiin on tullut vuoden aikana yli 170 000 yhteydenottoa. Vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan. Me LINKillä halusimme omalta osaltamme tuoda edes pienen panoksen tähän konkreettiseen hätään.

Kiitos kuluneesta vuodesta asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja tietenkin upealle henkilöstöllemme.

Toivotamme teille kaikille koko LINKin väen puolesta Rauhallista Joulua ja Menestystä Vuoteen 2022!

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

Jaa

Lue myös nämä

maalis 26

5%