LINKin uudet kotisivut ovat auki!

10/12/2020

Verkkosivujemme uudistus on nyt saatu valmiiksi ja olemme itse aika tyytyväisiä lopputulemaan. 

Uudistuksessa halusimme tuoda selkeästi esille mitä oikeasti teemme ja minkälaisissa hankkeissa olemme saaneet olla asiakkaitamme auttamassa. Kun aikoinaan olimme nuoria märkäkorvia, oli referenssien kirjoittaminen ja niihin luvan saaminen melko vaivalloista. Mutta nyt asiat olivat toisin. Luvat referenssien esittämiseen heltisivät helposti, mikä kertoo asiakkaiden tyytyväisyydestä ja luottamuksesta. On mukavaa kysyä lupaa hankkeisiin, jotka ovat onnistuneet hienosti. Yhtään näistä onnistuneista projekteista ei muuten olla tehty yksin, vaan aina tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Kyllä projektit olivat aiemminkin hyvin sujuneet, mutta varmaan asiakkaatkin hivenen katsoivat, miten kauan tuo LINK näillä markkinoilla riekkuu. No, olemme vuosien saatossa vakiinnuttaneet paikkamme ja tulimme jäädäksemme. Toki kirjoittaminen oli edelleen yhtä tuskallista, mutta tässäpä meitä auttoikin oivallisesti uusi viestintäkumppanimme Era Content Oy. Visuaalisessa ilmeessä pyrimme ennen kaikkea selkeyteen ja koodissa sivuston nopeaan toimintaan sekä skaalautuvuuteen. Tästä osuudesta vastasi uusi webbipartnerimme Digiteam Oy. Molemmat pumput perin asiallisia kumppaneita – suosittelen!

Kuten ehkä huomasit, etusivulla on nyt ensimmäistä kertaa esitetty ne toimintaympäristöt, joiden parissa olemme kohta 12 vuotta toimineet ja jotka ovat olleet koko ajan kiinnostuksen kohteitamme. Sivujen tavoitteena on ohjata lukijat suoraan ytimeen ja kertoa ajatuksistamme. Haluamme kertoa siitä, että ihmislähtöinen suunnittelu tuottaa parempia lopputuloksia ja ratkaisujen tulee perustua tutkittuun tietoon. Mielestämme kestävä design on kannanotto kestävään kehitykseen ja turhaa suunnittelua tai turhan suunnittelua vältämme.

Sivuilla kerromme myös toimintamalleistamme, joiden mukaisesti olemme aina toimineet ja nyt myös kerromme ne koko kansan tietoisuuteen. LINK tarkoittaa siis linkittäytymistä, integroitua kehitystä, osaamisen oikea-aikaista yhdistämistä, ketteriä menetelmiä, asioiden helppoa sujumista, projektien ammattimaista johtamista, parhaita ideoita ja ratkottuja ongelmia, kumppanien kanssa yhdessä tekemistä sekä pilkettä asiantuntijoidemme silmäkulmissa. Tätä kaikkea on LINK.

Ländärille rustasimme sloganimme – RATKAISUJA TOSIELÄMÄN TARPEISIIN. Se on mottomme, kun kehitämme uutta liiketoimintaa, sujuvia palveluita sekä menestystuotteita kansalaisten, ihmisten ja yritysten tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme kehittämään uusia innovaatioita ihmiskeskeisellä ja monialaisella suunnittelulla – näin on tehty alusta lähtien ja näin tehdään myös jatkossa.

Mukavia lukuhetkiä toivotellen,

Jaska

Jaa

Lue myös nämä

maalis 26

5%