Harri on vuoden 2021 LINKiläinen

15/12/2021

LINKin vuosittaisiin perinteisiin kuuluu vuoden LINKiläisen valinta. Jokainen LINKiläinen pääsee antamaan äänensä kollegalleen. Vuoden LINKiläinen on henkilö, joka on esimerkiksi omalla esimerkillään, asenteellaan, osaamisellaan tai persoonallaan tuonut työyhteisöön ja tekemiseen boostia ja positiivista vibaa.

Tänä vuonna äänestykseen toi tietenkin haastetta valitseva pandemiatilanne. Paljon on tehty etätöitä eivätkä kaikki kollegat eri tiimeistä ole välttämättä edes nähneet toisiaan. Etenkin uusien LINKiläisten osalta tilanne on ollut haastava. Jokainen LINKiläinen olisi tänä vuonna ansainnut tulla valituksi. Kaikki ovat tehneet hyvää työtä ja omalta osaltaan joustaneet monessa asiassa. Siitä kiitos koko porukalle!


Vuoden 2021 LINKiläinen on Harri Kuittinen.


Harri on monipuolinen muotoilija, jonka osaaminen taipuu moneen. Kollegoiden perusteluja Harrin valinnalle olivat mm.

  • Harrilta löytyy positiivista draivia alati uusiin ja erilaisiin toimeksiantoihin ja tekemisen meininkiä
  • Monipuolinen ammattilainen
  • Avoin ja aina positiivinen tyyppi
  • Aina valmiina auttamaan kollegoita
  • Suhtautuu tekemiseen intohimoisesti
  • Sen lisäksi, että on taitava ja kokenut, hän ottaa haltuun ja omaksuu nopeasti uutta

ONNITTELUT HARRILLE !

Jaa

Lue myös nämä

maalis 26

5%