Leevi on Vuoden nuori konsultti -kisan finalisti

11/10/2021

SKOL jäsenyritykset ovat nimenneet lahjakkaita nuoria kesätyöntekijöitä, harjoittelijoita, projektityöntekijöitä tai opinnäytetyöntekijöitä mukaan SKOLin Vuoden nuori konsultti 2021 -kilpailuun. Esikarsinnasta jatkoon kilpailussa valittiin 20 lahjakasta nuorta. Ja meidän Leevi on yksi heistä!

Leevi Markkula, toiselta nimeltään ”Can Do Leevi”. Tuo lisänimi kertoo miehen asenteesta tekemiseen. Leevi on muotoilija, jolle muotoilu ei riittänyt. Konepuolen tuotantotekniikan opinnot alkavat olla loppusuoralla. Hän on yksi esimerkki LINKin useasta moniosaajasta.


Leevi on opintojen ohella työskennellyt LINKillä jo lähes pari vuotta. LINKille Leevi päätyi tutustuttuaan meihin ensin Teknologiamessuilla, jossa Vergen sähkömoottoripyörän ohutlevytekniikalla rakennettu runko kiinnitti huomion. Samoihin aikoihin sattui vielä LINKin toimarin, Jaskan, vierailu koululla. Juttutuokio Jaskan kanssa sai miehen päättämään: ”tuohon firmaan haluan töihin”.

Leevin esihenkilön, Jari Lehikoisen, sanat kuvaavat Leeviä erinomaisesti:

” Olen toiminut Leevin esimiehenä nyt noin puolitoista vuotta ja päällimmäisenä mielessäni on artisti Elastisen sanat: ”Asenne ratkaisee”. Leevi tarttuu annettuihin haasteisiin innolla ja lähtee heti selvittämään tehtävän taustat, tavoitteet ja muut tehtävään liittyvät asiat ja sen jälkeen ratkomaan tehtävää. Tämä kaikki uskomattoman positiivisella ja mukaansa tempaavalla otteella. Hän saa myös kollegat innostumaan ja keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta ja näin löytyy monia vaihtoehtoisia näkemyksiä ja keskustelua niiden soveltuvuudesta kyseessä olevaan tehtävään. Vaikka Leevin insinööriopinnot ovat vielä kesken, on hänellä kyky hyödyntää omia tietojaan sekä etsiä ja hankkia puuttuvat palaset tehtävien hoitamiseksi”


Tiedonjano ja kyky etsiä tarvittava tieto on yksi asia, jota Leevi itse korostaa. Nykyään opinnoissa korostetaan itsenäistä tiedon etsimistä. Tämän tapainen opiskelumetodi ei toisaalta sovi kaikille.


Leevin mukaan insinöörikoulutuksessa pitäisi panostaa palautteen antamisen ja vastaanottamisen oppimiseen. ”Muotoilukoulutuksessa oli jatkuvasti tapetilla, että oma suunnitelma on osattava esittää ja perustella. Palautetta on myös kyettävä ottamaan vastaan. Ratkaisuista keskusteltiin opponoiden. Näin oppii, että palaute ei kohdistu henkilöön vaan asiaan. Insinöörikoulutuksesta tämän tyyppinen osuus puuttuu täysin ja olen huomannut, että ainakin konsulttimaailmassa olisi erittäin hyödyllinen taito. Omaa suunnitelmaansa pitää pystyä esittelemään ja perustelemaan. Pitää myös olla valmis ottamaan palautetta vastaan sekä asiakkaalta että projektiryhmältä ”.


Palautteen saamiseen liittyy myös yksi Leevin omasta mielestään hauskimmista kokemuksista vuoden varrelta: ”Koulutuksen aikana ohutlevysuunnittelua ei käyty läpi lainkaan. Eräässä asiakasprojektissa jouduin asiaan perehtymään ja sain esihenkilöltäni hyvää tukea tekemiseen. Olin tehnyt asiakkaalle ohutlevysuunnitelman, joka omasta mielestäni oli aivan täydellinen. Osan valmistavan alihankkijan ensipalaute sähköpostitse oli: ”Tämähän on aivan susi”. Järkytyin, mutta onneksi tajusin ottaa selvää mikä on ongelmana. Lopputulema oli, että yksi taitoksista aiheutti hankaluuksia. Se korjattiin, itse opin taas uutta ja ongelma oli ratkaistu. ”. Palautteen voi siis antaa ja ottaa monella tapaa ja sitä kannattaa harjoitella.


Paras mahdollinen kasvualusta nuorelle suunnittelijalle uransa alussa Leevin mukaan on, jos esihenkilö ja asiakkaat ymmärtävät mikä on nuoren suunnittelijan kyvykkyys ja mitä tarkoittaa kun tehtävään palkataan nuori suunnittelija. Työyhteisön tuki on merkityksellinen, kun lähtee etsimään tietoa uudesta asiasta. Leevin mielestä, paras esihenkilö tai kollega on sellainen, joka ohjaa suuntaa, mutta ei lähde itse tekemään suoria ratkaisuja toisen puolesta.

”Koulu ei valmista konsulttia, se valmistaa insinöörin valitsemaan oman urapolkunsa. Koulussa opetetaan perusasioita, jonka päälle työelämässä rakennetaan tietotaito”, Leevi toteaa lopuksi.

Äänestä Leevi vuoden 2021 nuoreksi konsultiksi !


Jaa

Lue myös nämä

joulu 17