LINKin asiantuntijatiimi on saanut merkittävän vahvistuksen. Petteri Kolinen on aloittanut LINKillä paitsi hallituksen jäsenenä, myös johtavana konsulttina vastuunaan strategisen muotoilun kehittäminen ja yhdistäminen LINKin muihin palveluihin. ”LINKin osaaminen tuo tukevan pohjan strategioiden toteutumiselle; ylätason visio toteutuu ja muuttuu konkretiaksi lopulta tuotteissa, palveluissa sekä asiakas- ja brändikokemuksessa”, toteaa Petteri.
Muotoilupiireissä Petteri Kolinen tuskin kovin paljon esittelyjä kaipaa. Hän on toiminut merkittävissä ja näkyvissä rooleissa muotoilun saralla jo pitkään. Petterin uraan on kuulunut muun muassa matkapuhelimien muotoilua ja yritysten strategiaprosessien läpivientiä, johtamista, palvelumuotoilua ja unikkien brändikonseptien rakentamista.
Yritysmuotoilun kovan tason asiantuntija
Petteri toteaa: ’Aina kun lähdetään liikkeelle ihmisten tulevaisuuden vastuullisista tarpeista, ollaan menossa oikeaan suuntaan. Strategisen muotoilun avulla rakennetaan yritykselle pitkän aikavälin arvoa ja kilpailukykyä. Arvoa voi olla hyvin monenlaista, mutta aina sillä on ratkaiseva vaikutus yrityksen menestykseen sekä tuotteesta / palvelusta saatavaan hintaan ja kasvuun.”
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta miksi menestystarinoita syntyy kuitenkin aika harvoin, vaikka eletään yhdessä maailman innovatiivisimmista maista?
Tähän kysymykseen liittyen Petteri on tehnyt vuosien saatossa havaintoja: ”Länsinaapuri osaa rakentaa yrityksistä kokonaisia ja ehyitä brändejä, joilla on selkeä identiteetti ja tarina. Fokus on heillä myös usein kansainvälisessä kasvussa, ja globaaleilla markkinoilla osataan toimia sujuvasti. Suomalaiset lähtevät usein liikkeelle tuotteesta tai palvelusta. Tuote saattaa olla hyvinkin edistyksellinen ja innovatiivinen, mutta globaaleilla markkinoilla pitää olla erottuva brändi, jotta yritys löytyy ja näkyy. Tätä voisi kutsua vaikka innovaatioiden soveltamiseksi. Tuote tai palvelu on usein kunnossa, mutta menestyäkseen yrityksen pitää myös puhutella kohderyhmäänsä houkuttelevasti.”
LINK on panostanut jo pitkään vastuullisuusosaamiseen ja se onkin välttämätöntä tulevaisuudessa. Kun vastuullisuus otetaan tekemisen keskiöön jo strategiassa, saadaan aikaan tulevaisuuden asiakkaita kiinnostavia brändejä, tuotteita ja palveluja.