Integroidussa kehittämisessä hyödynnämme sujuvasti eri alojen osaajia tuote- palvelu- tai käyttöliittymäkehityksen tiimissä. Palvelumuotoilijat tuovat tiimiin vahvaa käyttäjätutkimusosaamista sekä tutkimuksesta nousseiden kehityssuuntien visualisointi- ja konseptointiosaamista. Epätietoisuus palvelumuotoilun keinoin saavutettavasta hyödystä voi olla esteenä palvelumuotoilun käytölle, kun palveluiden, käyttöliittymien tai prosessien kehittäminen on ajankohtaista. Siksi on tärkeää muistuttaa aika-ajoin palvelumuotoilun hyödyistä.
LINKin palvelumuotoilutiimin vetäjä Reija Arnberg kirjoitti ajatuksiaan siitä, miten palvelumuotoilu tukee tuotteiden ja palveluiden kehittämistä parhaimmillaan ja miten päästään parhaisiin tuloksiin:
Usein palvelumuotoilijoiden osaamista hyödynnetään kehitysprosessin alun käyttäjätietoa tutkivissa ja kerryttävissä vaiheissa. Monesti etenkin palveluiden lähtötilanteet ovat hyvin moniulotteisia ja vyyhtimäisiä, jolloin palvelumuotoilun keinot auttavat lähtötilanteen selvittämisessä ja jäsentämisessä. Toimivien konseptien luominen vaatii siis järkevää ja riittävän laajaa taustatutkimusta ja avaintahojen löytämistä palvelun kehittämiseksi sekä riittävän monialaista osaamista koko kehitystiimissä. Palveluihin liittyy usein myös erilaisia prosesseja, joiden kehittämiseen ja kuvaamiseen palvelumuotoilijat tuovat lisäarvoa tiimissä. Lisäksi tarvitaan käyttäjätestaamista ja kokeiluja , jotta voidaan iteratiivisesti kehittää konsepteja oikeaan suuntaan. Käyttäjilleen suunnitellut, saavutettavat ja käyttömukavuudeltaan onnistuneet palvelut takaavat tuotteen menestyksen.
Organisaatioiden haaste usein on omin avuin löytää aikaa riittävälle laadulliselle tutkimukselle, mikä auttaisi palveluiden kehittämisessä tai innovoinnissa. Lisäksi olennaista on, että ulkopuolinen fasilitaattori helpottaa palvelun nykytilan kipukohtien esiintuomista ja paikantamista ja laadukasta kuvantamista. Vaikka organisaatiolla olisi paljon muotoiluosaamista, voi ulkopuolinen suunnittelija nähdä asioita boksin ulkopuolelta selkeämmin. Palvelumuotoilun arvo kumpuaa käyttäjien ymmärtämisestä ja tarpeiden laadukkaasta kuvaamisesta, mikä ratkaisee käyttäjien oikeita ongelmia ja kehittää liiketoimintaa tuottaen arvoa loppukäyttäjälle. Palvelumuotoilua voidaan hyödyntää sekä liikemaailman että julkisen sektorin tarpeisiin ja usein onnistumisen mittarina on palvelun vaikuttavuus.
Reijan vinkit palvelumuotoilun hankintaa harkitseville:
- Kun tekee tutkimustyön kunnolla, osuu tarkemmin maaliin. On hyvä tutkia lähtötilannetta ja ratkaistavaa ongelmaa tarkasti eri näkökulmista ennen kun syöksytään ratkaisuehdotusten kimppuun.
- Heittäydy mukaan kehitystyöhön – usein oivalluksia syntyy tilaajalle jo prosessin aikana, kun omaa toimialaa pohtii monialaisesti ja käyttäjälähtöisesti avoimin mielin!
- Vaikka kehittämiskohde on rajattu ja tiedossa, kannattaa silti tuoda relevanttia aineistoa laajasti kohteen ympäriltä palvelumuotoilijan tietoon. Laajempi kuva kokonaisuudesta on aina parempi kuin liian suppeat tiedot.
Palvelumuotoilua voi siis hyödyntää hyvin erilaisiin ja jopa yllättäviinkin tarpeisiin.
Mietitkö mihin kaikkeen palvelumuotoilua voisit itse hyödyntää?
Ota yhteyttä. Jutellaan lisää.
Reija Arnberg
Sr Service Designer
Matti Mikkola
Director, Design
Piritta Winqvist
Director, Service Design & UI/UX